Tähän asti blogi on ollut juomapainotteinen, mutta pitää kaiketi muistakin asioista puhua. Sitä ennen kuitenkin lyhyesti maistetuista viineistä.
Käsittelyssä oli pari vähän päälle seitsemän euron punkkua: Yali Shiraz Cabernet ja Duca di Camastra Nero d'Avola. Mainitsen ne samassa, koska vaikka ne ovatkin varsin erilaisia, molemmat ovat melko voimakkaan mausteisia. Yalissa mausteisuus on tasapainoista ja sopii hyvin ruokien kanssa, kun taas Duca di Camastrassa korostuu paikoitellen jopa hieman epämiellyttävä karvaus. Yali on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi menneisyydessä, mutta luulen, että ihan kaikki hääväestä eivät arvosta viiniä vaan pitävät sitä turhan karvaana ja terävänä.
Aiemmassa blogikirjoituksessa uhkasin maistella Kingston Soft Press Chardonnay Colombardia, ja kyllähän se tuntui toimivan. Mitään erityisen suurta makuelämystä ei kuitenkaan tällä kertaa tullut vastaan. Toisin oli Durius Tempranillon kohdalla. Viini osoittautui hyvin antavaksi, hedelmäiseksi ja persoonalliseksi. Erityisesti kiehtoi melko voimakkaanakin tuntuva maku, joka muistutti salvian, rosmariinin ja villimintun yhteistä makukomponenttia, mitensennytkuvailisi. Paras punkku pitkästä aikaa, mutta jälleen kerran, arvostavatko kaikki noin persoonallista makua vai pitäisikö etsiä jotain neutraalimpaa? No, aliarvioin vieraitamme, koska ei tässä mitään tuohiukkoja olla kutsumassa.
Hääkutsuja olen hieman pohtinut, Kirsikka varmaan hankkii valmiit korttipohjat, joihin sitten väkerrellään sisältöä ja kansitekstiä sun muuta. Pohdiskelin, että sisäsivun voisi tehdä erikseen tulostamalla sisällön jollekin spesiaalipaperille, itse suunniteltuna ja valmistettuna tulos voisi olla siistimpi kuin käsin mutta edelleen persoonallinen.
Koristelusta tiedämme sen verran, että käpyjä kaiketi pitäisi kerätä ennen kuin alkaa sataa lunta. Kirsikka oli jo huolissaan, kun maastosta löytyvät kävyt ovat supussa eivätkä avautuneet kauniiksi röyhyiksi, mutta kehotin häntä viemään kävyt saunaan. Kuivuttuaan kävyt avautuivatkin kauniisti, niinhän ne on suunniteltu tekemään.
Ruokapuoli pitäisi kaiketi päättää piakkoin ja saada ne kutsut liikenteeseen. Omia vaatteitani en ole vielä turhemmin lähtenyt etsimään, kun ei sitä tiedä, lihooko tässä kymmenen vai laihtuuko kolme kiloa ennen häitä. Kravattia en kaulaani ripusta, eikä vieraillakaan moista tarvitse olla.
Ihmisten majoittuminen on myös asia, joka ei periaatteessa ole meidän kontollamme, mutta johon haluamme kuitenkin tunkea mukaan. Näissä onkin sitten selvittelyä hieman, kaukomailta tulijat pääsevät varmaan omaan lokoisaan koloseemme, muulle väelle tutkailemme Lahden hotelleja. Ja pitäisi porukan kaiketi päästä hääpaikalle ja sieltä pois, mutta tuskin mitään kleinbussia tarkoitusta varten järjestämme.
Suuri osa häähäsellyksestä tuntuu kuitenkin olevan sellaista, mitä ei sitten kuitenkaan voi tehdä "hyvissä ajoin" vaan josta pitää stressata vasta viimeisen kuukauden aikana. Hääpaikan koristelukin jää varmasti viimeisiin hetkiin, tila kuitenkin on muussa käytössä. Meillä ei sitä paitsi ole tarvetta morsiusneitojen pukujen ja istuintyynyjen värien sovittamiseen, kun kumpiakaan näistä ei ole. Ja vaikka olenkin kahvisnobi, en nyt järjestä mitään tastingia päättääkseni onko kolumbialainen vai kenialainen parempi vaihtoehto sammenmäti-maksamakkara-keltavuokkomoussen kanssa, eiköhän tämäkin juhla resitentillä mennä.
Bändiäkään ei tule, vaikka eräs funk-orkesteri hieman houkuttelisikin. Kirsikka kuitenkin on pohtinut enemmän tuota musiikkipuolta, kuten hänen
blogistaan voi käydä lukaisemassa.
